Miksi Luontouttaja syntyi?

Kuva: Laura Santanen

Luontouttaja syntyi, jotta ihmiset ja luonto voisivat paremmin.

Loppuvuonna 2020 eräällä metsäkävelyllä silmäni kirkastuivat: haluan olla luontouttaja, haluan luontouttaa ihmisiä! Samalla keksin myös täydellisen sanan sille prosessille ja matkalle, jonka itsekin olin muutaman edellisen vuoden aikana kulkenut: luontoutuminen.

Nämä sanat loivat perustan sille, miten missioni ihmisten ja luonnon paremman hyvinvoinnin edistämiseksi sai muotonsa Luontouttajana. Ensin ei ollut muuta kuin nuo sanat, mutta muuta ei tarvittu. Kaikki oleellinen kiteytyy noihin sanoihin, ja niiden ympärille aloin rakentaa pikku hiljaa kokonaisuutta, jota luontouttamiseksi kutsutaan.

"Enemmän luontoutumista, vähemmän yksinäisyyttä, syrjäytymistä ja kansantauteja."

Tämän vision eteen teen töitä. Tiedän, että luontoutuminen on ratkaisu monen ongelman ehkäisyyn. Luontoutuminen on tulevaisuutta. Ja tiedättekö mitä? Tulevaisuus tehdään tänään.

Tervetuloa mukaan luontouttamistalkoisiin, edistämään ihmisten ja luonnon hyvinvointia yhdessä. Luontoutumisen aikakausi alkakoon!

Metsän lohdutus

"Kun joskus surettaa, kun mieli apeutuu

ja kaikki on kuin nurin perin pantu,

niin metsä oudon ihmeen aikaan saa.

Sen puu, sen neulaspolku, sammaleinen mantu

ne ottaa syliin hellään, pehmeään,

vie lähelle, vie vasten sydäntään.

Kuin äidin puhallus on tuulen lohdutus.

Se ihmeen lailla kivun lievittää,

ja iloaurinko jo kiipeää

ja keikkuu kohta puiden latvustoissa.

On suru poissa!"

- Leena Ravantti -